Missä mennään?

Viime postauksesta onkin aikaa!

Karvansa pudottanut mummeli-parka palelee jatkuvasti :(

Mieli on ollut aika maassa viime aikoina, sillä Tirppa-koira on voinut huonosti. Koirajutut pistää väkisinkin miettimään aina Tirppaa ja sen lähestyvää viimeistä matkaa, eikä mikään oikein innosta. Välillä on päiviä, kun tekisi mieli vain sulkea silmät koirilta ja hoitaa ne "autopilootilla", ettei tarvitsisi murehtia.

Mutta onneksi on kevät, ja ihanat säät on saanut mielenkin virkeäksi. Vaikka eihän se murheita poista. Pitkäaikaisen koiraystävän menettäminen on todella iso asia, mutta ei auta muu kuin yrittää keskittyä positiivisiin asioihin; elämä jatkuu, ja meillä on kuitenkin upea nuori Veera jolla on koko elämä edessään!

Tässä viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut paljon. Sanoisin että kokonaisuutena nyt on mennyt paljon paremmin, kuin reilu kuukausi sitten, jolloin Veera mm. pelkäsi paljon eri asioita. Edelleen tulee pieniä "mörköjä" vastaan lenkeillä, mutta niistä selvitään nopeasti. Autopelko on jäänyt kokonaan taakse, eikä Veeran ole enää vaikea kävellä vilkkaankaan tien vieressä. Ainoat "hui-hetket" on suojatien ylittämiset, jos valoissa on auto pysähdyksissä ihan lähellä.

Kaikenlaisia pelkoja on tullut ja mennyt, milloin tuo on pelännyt huutavia lapsia, jalkapalloja, jätesäkkejä, kukkaistutuksia tai "epäilyttävästi" käyttäytyviä ihmisiä. Ollaan viime viikkoina oltu paljon äitini luona maalla, ja siellä ollaan tutustuttu erilaisiin asioihin, esineisiin ja ympäristöihin. Veera pääsi pelaamaan jalkapalloa pikkuveljeni ja hänen kaverinsa kanssa, ja pelko palloihin hävisi samalla. Kakara on viettänyt paljon aikaansa ulkotarhassa, jonka uskoisin tekevän sille hyvää. Etenkin jos Tirppa ei ole seurana, täytyy pennun keksiä itselleen kivaa tekemistä - mutta sen on osattava myös rauhoittua yksinään.

Pelkojen lisäksi ollaan koettu suuria vaikeuksia luoksetulon kanssa. Kontaktin pitäminen yllä ulkona on ollut vaikeaa jo keskisuurten häiriöiden keskellä, saati sitten kun vastaan tulee ihminen tai koira.
Nyt jokin on kuitenkin muuttunut kuin taikaiskusta! Vielä viikko sitten valittelin koiratutuille, miten Veera ei kuuntele yhtään eikä sitä kiinnosta taluttajan läsnäolo pätkän vertaa. Mutta nyt.. Tyttö tulee luokse joka kutsusta, jopa silloin kun se näkee juoksevia ihmisiä tai kesken koirakaverin kanssa painimisen! Uskomatonta! Ehkä Veeran paimenen vaistot myös laumaantumisen suhteen on viimein heränneet, ja kakara kokee tarpeelliseksi pysyä johtajan suosiossa.

En tiedä onko asialla ollut vaikutusta, mutta ollaan viime aikoina opeteltu luoksetuloa vähän karummalla keinolla, nimittäin karkoituksella. Karkoitus tarkoittaa sitä, että koira häädetään pois laumasta (ihmisen/ihmisten) määräajaksi, kun johtaja ei ole tyytyväinen sen käytökseen. Tässä tapauksessa luoksetuloon, joka ei ole onnistunut.
Tein niin, että jos Veera ei tullut kahdesta kutsusta ("Veera - tänne!"), niin takaisin tulemista ei sitten ollut lainkaan. Kun pentu sitten huomasi, että ihminen menee menojaan ja lähti perään, hääsin sen kauemmas. Toisin kuin esim. palkatta jättäminen, tämä toimi! Jos jätin koiran vain palkatta ja otin sen vierelle kävelemään, se ei ollut millänsäkään eikä tiennyt tehneensä ei-toivotusti. Haistelu jatkui eikä Veera kuunnellut. Mutta kun se oli karkoitettu laumasta, koiran jokainen solu seurasi tekemisiäni! Veera käveli perässäni ja pysähtyi, jos pysähdyin. Se seurasi katseellaan eleitäni ja mietti, koska on tervetullut takaisin luokseni. Kun olin sitä mieltä, että nöyrtynyt pentu on oppinut läksynsä, kutsuin sen takaisin. Ja toisin kuten yleensä (esim. namilla tai lelulla houkuteltaessa), Veera suorastaan syöksyi luokseni! Se oli silminnähtävästi riemuissaan ja huojentunut kun pääsi takaisin laumaan. Muutaman toiston jälkeen luoksetulot muuttui selvästi. Itseasiassa, koko koiran olemus on ihan erilainen. Se kuuntelee enemmän ja työskentelee motivoituneemmin kuin aiemmin.

Vitsi miten tyhmältä osaa eläin näyttää :D

Erityisesti tästä pennun asenteenmuutoksesta innostuneena, ollaan treenattu viime päivinä normaalia enemmän. Pitkästä aikaa ollaan otettu myös uusia toimintoja ja käskyjä vakavaan harjoitteluun. Nyt uusina asioina on tullut vihdoin kauan kutitellut "tassu" (jota ollaan treenattu nyt yhden kerran, ja Veera äkkäsi heti homman juonen - eikä tassua tarjota jatkuvasti muun treenin yhteydessä, eli odottaminen kannatti)! Keksin myös hauskan, hyvinkin hyödyttömän tempun, "laiska" (kuva vasemmalla), joka on kirjaimellisesti "laiska" viittomakielellä. Sitten ollaan opeteltu kyljelleen menoa (pää maassa), ja eilen aloiteltiin myös kierimisen harjoittelua. Kunhan se sujuu, niin voisi aloitella vaikka "kuole!"-temppua!
Lisäksi vähemmällä harjoittelulla on (ollut jo pidemmän aikaa) jalkojen välissä liikkuminen "väliin" ja jalkojen välistä pujottelu.

Koska luoksetulo on viime aikoina ollut niin mahtavan hyvää, olen uskaltanut pitää Veeraa irti jopa lähimetsässä, joka suorastaan kuhisee lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia, sekä läheisellä hiekkakentällä jota ympäröi suht vilkkaat kävelytiet. Irti ollessa Veera on pysynyt hienosti kontaktissa, ja työskennellyt mielellään. Voi että kaikki on helpompaa, kun ei tarvitse pitää hihnaa toisessa kädessä! Kunpa tuota voisi pitää irti aina..

Irti olojen aikana ollaan myös tutustuttu frisbeen (joka alkaa olla jo sopivan kokoinen) heittelyyn. Eihän tuo sitä (vielä) nouda, mutta juoksee innoissaan frisbeen perään ja koskee sitä, palaten sitten takaisin luokseni hakemaan palkkaa. Hyvä noinkin, sillä paimenille luontainen "vaani mutta älä pyydystä"-ominaisuus pääsee käyttöön. Ei niin väliä vaikkei koskaan oppisi tuomaan sitä takaisin! Pääasia, että koira saa toteuttaa vaistojaan.

Veera on myös saanut uusia koirakavereita! Levi-koiran omistaja pyysi meidät mukaan koiratreffeille, johon osallistui heidän lisäksi seropi ja belgianpaimenkoira kahden vajaa 4kk ikäisen pentunsa kanssa. Kävelimme parisen kilometriä tapaamispaikalle, jossa Veera pääsi ensi kertaa tutustumaan näihin uusiin tovereihin. Siitä matka jatkui metsään (hyvin kehnon hihnakäytöksen tukemana) jossa koirat päästettiin irti. Veera säntäsi heti Levin luokse kun vain irti pääsi, mutta heti kun Levi lähestyi muita (jo sille tuttuja) koiria, Veeralla meni pupu pöksyyn. Eipä siinä kauaa mennyt, kun Veera uskalsi jo pyöriä kaikkien koirien keskellä, ja vähän jopa jahtailtiin keppiäkin puolin ja toisin. Oli super hauska reissu, toivottavasti samanlaisia tulee paljon lisää! :) Alla kaksi videota koiratreffeistä!

Näihin videoihin on hyvä lopettaa, joten siirrynkin tästä treenailemaan pienen koira-Einsteinimme kanssa!

K U V I A

Tänään sain harvinaisen inspiraation, ja pakkasin Veeran lisäksi lenkille mukaan kameran. Tässä onnistuneimmat otokset! :)

Veera 4kk

On se niin hurmaava pönttö ♥ Käytiin tunnin lenkki, vaikka olin varustautunut aivan liian kevyesti kylmään viimaan. Työstettiin hiukan Veeran pelkoja, eli käveltiin ison ja vilkkaan tien viertä alkumatkasta kuvien ottamisen jälkeen. Vähän Veera luimisteli liikenteen melulle ja pari kertaa se pakeni jalkojeni taakse häntä koipien välissä, kun rekka meni ohi. Onneksi Veera palautuu tosi nopeasti, ja kykenee keskittymään oleelliseen heti pelästymisen jälkeen. 

Kokeilin hieman riskillä ottaa muutaman "väliin"-harjoituksen. Väliin-käsky tarkoittaa siis ihmisen jalkojen väliin tulemista, ja siinä liikkumista eri suuntiin. Ollaan treenattu kyseistä toimintoa vain muutaman kerran sisällä, ja nyt kokeilin sitä vilkkaan tien vieressä.. Hyvin meni! Veera keskittyi ja osasi!

Kun oltiin päästy etäämmälle isosta tiestä, päästiin ohittamaan ihmisiä. Huh, se on edelleen vaikeaa.. Veera pöhisee ja vetää ihmisten luokse, mutta ei enää sentään vingu, hypi ja riuhdo. Kontaktikin palautuu huomattavasti nopeammin, kuin aiemmin. Lisää treeniä siis.

Pysähdyttiin sitten Veeran kanssa läheisen uimahallin viereen. Parkkipaikalla lorvaili äänekäs porukka teinipoikia, joten koin tilaisuuteni tulleen. Istutin Veeran kävelytien viereen, ja sidoin flexin viereiseen penkkiin. Kävelin vähän kauemmas, odotin. Tulin takaisin koiran luo ja palkkasin. Useita toistoja eri etäisyyksiltä ja eri pituisilla odotusajoilla. Veera seurasi erittäin kiinnostuneena poikia, liikennettä ja muita loitommalla kulkevia ihmisiä. Kontaktia piti pyytää monesti, ennen kun lähdin palaamaan koiran luokse. Mutta sentään pysyi paikallaan, jos ei lasketa kertaa kun Veera "hukkasi" minut roskiksen taakse ja nousi etsiäkseen minua.

Kotiin päin tultiin metsän läpi, ja annoin Veeran viilettää flexin pituudelta. Usein se palasi luokse häntä heiluen, ja jäi välillä viereen kävelemään. On se niin ihana pentu! :)

Vuoristorata

Elämä Veeran kanssa on kyllä yhtä vuoristorataa. Koiranpennut osaa tunnetusti olla melko oikukkaita, eikä Veera ole poikkeus. 

Viime aikoina Veera on alkanut pelkäämään asioita. Meidän rohkealla ja uteliaalla pennulla on ilmeisesti meneillään jonkinlainen pelkokausi, vaikka ikää onkin kohta jo 4 kuukautta. Ensin tuli autopelko (jota pidän parempana kuin että olisi erityisen kiinnostunut niistä) ja sitten se säikkyi yksittäisiä asioita lenkillä. Kummastuksen aiheena saattoi olla lasten leikkipaikan "keinuhevonen" tai sammaleinen kivi iltahämärässä. Nämä hassut pienet "pelonaiheet" eivät ole aiheuttaneet sen kummempaa päänvaivaa, sillä Veera on aina uskaltautunut katsomaan niitä. Ja se on tietysti todennut joka kerta, että eihän näistä ole vaaraa.

Muutama päivä sitten kohtasimme kuitenkin jotain ylitsepääsemätöntä. Etupihalla oli naapuri tamppaamassa mattoja. Ääni kajahteli oudosti kerrostalon seinistä, ja Veera oli ihan kauhuissaan. Se ei huolinut edes ruokaa! Meidän ahnettakin ahneempi koiranpentu! Jäimme etäämmälle kuuntelemaan pauketta hetkeksi, mutta Veera hermostui entisestään. Se joko juoksi niin kauas kuin pääsi, tai tuli turvaan jalkojeni väliin. Kun tamppaaminen loppui, Veera ei uskaltanut mennä edes tervehtimään ihmisiä (jota se rakastaa!) jotka olivat mattotelineen luona! Selvästi siis tosi hurja juttu. Tamppauksen jälkeen Veera on säikkynyt ainoastaan pyykkitelineellä liehuvia lakanoita, tosin niitäkin se uskalsi mennä katsomaan. Autopelko tuntuu helpottuneen, ja sitä työstetään jatkuvasti pikkuhiljaa. Täytyy olla erityisen tarkkana, ettei se opi kiinnostumaan niistä! Se saattaisi olla kohtalokas virhe..

Tamppauspelkoa aletaan käsittelemään viimeistään alkuviikosta. Mattopiiskaa meillä ei ole, mutta joku risu käynee varmasti hyvin tarkoitukseen. Yritän muistaa päivitellä tännekkin, miten sen asian kanssa edetään.

Kävimme taas eilen tapaamassa Levi-collieta! Reissu oli mukava, vaikka olisihan tuo paremminkin voinut mennä. Veeralle on edelleen todella vaikeaa kohdata ihmisiä ja koiria rauhallisesti. Se hyppii, vetää ja vinkuu. Saan pidettyä siihen kontaktin tiettyyn pisteeseen asti, jonka jälkeen se ei malta keskittyä enää. Jatkossa teemme siis niin, että pysymme "turvallisen" välimatkan päässä jolloin onnistumme tavoitteessa. Eipä tule sitten vahingossakaan vahvistettua vääränlaista käytöstä!

Tapaamisen kohokohtia oli - niin meille kaksijalkaisille kuin koirillekkin - Veeran ja Levin leikkihetket. Koirat saivat juosta vapaana metsässä, ja ne myös painivat ja taistelivat kepeistä mielin määrin. Vaikka Levi on melkein kolme kertaa Veeran kokoinen, leikki oli yllättävän tasaväkistä. En malta odottaa, että Veera kasvaa ja kakarat voivat painia ihan tosissaan!

Kun enimmät höyryt oltiin saatu ulos, Veerakin malttoi taas keskittyä minuun paremmin. Loppumatkasta se kulki kauniisti vierellä, vaikka Levi käveli aivan sen rinnalla.

Kiitos kivasta lenkistä kuuluu siis Leville omistajineen! Täytyykin yrittää treffailla useammin. Jospa Veerakin pikkuhiljaa oppisi, miten tervehditään rauhallisesti..

Naapurin Levi!

Tässäkö paras kuva koirapuistoilusta? Kyllä vain..

Käytiin tuossa viime perjantaina tapaamassa toisen kerran melkein naapurissa asuvaa Levi-collieta. Levi on vajaa puolivuotias, herttainen ja kiltti koiranuorukainen. Ja melkoinen painikaveri! Edellisestä tapaamisesta on aikaa hieman yli kuukausi, ja se kyllä näkyi! Levin kasvuvauhti on (onneksi) hidastunut, ja Veera on puolestaan kasvanut. Niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Ensimmäisellä tapaamisella Veera ei uskaltanut leikkiä Levin kanssa, mutta ei myöskään pelännyt sitä. Kokoa ja rohkeutta vain oli liian vähän yhteisiin painileikkeihin. Tästä eteenpäin täytyykin treffailla paljon useammin!

Tuntui että ensimmäinen vartti tapaamisesta meni siihen, kun yritimme Veeran kanssa lähestyä kauempana odottavaa koirakkoa. Voi sitä itkun ja kiskomisen määrää! Ohittamiset ja lähestymiset on meille yhä hirvittävän vaikeita - siispä lisää treeniä. Pakko myöntää, että ollaan oltu aivan liian laiskoja em. ongelmien poiskouluttamisen suhteen. Täytyy ryhdistäytyä.

Levin ja Veeran leikki sujui hienosti, vaikkakin meidän kakara sai kovan pyörityksen ja alkoi nopeasti pyytää "turvaa" riehumiselta. Pienen huilin jälkeen painiminen ja juokseminen maistui taas, enkä olisi voinut olla tyytyväisempi. Veeralle löytyi viimein hyvä painikaveri, joten toivottavasti se jättäisi kissat ja Tirppa-mummon rauhaan täällä kotona!

Mitäs muuta? Ollaan käyty metsässä juoksemassa, vähän koirapuistoilemassa ja treenattu sisällä sekä "kotipihalla". Luoksetulo on hyvää pienten häiriötekijöiden kanssa, mutta isommat häiriötekijät (ihminen, eläin) vie edelleen vankasti voiton. Lelu olisi Veeralle varmasti paras palkka, mutta aina en jaksa enkä halua raahata leluja mukana lenkillä.  Riehuleikit (jota Veera rakastaa) saa kakaran niin kierroksille, että se jatkaa riehumista myös kävellessä ja vielä sisätiloissakin, jossa päätön riehuminen on ehdottoman kiellettyä. 

Jo opitut käskyt alkaa olla tosi mainiosti hallussa. Esim. "viereen" ja "koske" onnistuu etäisyydeltäkin, sekä paikallaan istuminen ja odottaminen sujuu mukavasti. Sisällä treenatessa häiriötekijöitä on aina melkoisesti ja olen siitä tosi onnellinen, vaikkakin se on meille kaksijalkaisille todella ärsyttävää. Treeneihin osallistuu  Veeran lisäksi Tirppa ja kolme kissaa, eli hulinaa riittää ahtaassa asunnossa!

Nyt ollaan uusina asioina otettu "koske" takapään kanssa (käskysanaa ei vielä ole) ja nouseminen korokkeen päälle ensin etujaloilla ja sitten kokonaan. Myös pikkuhiljaa harjoiteltua "orava-asentoa/kerjuuta" ollaan opeteltu nyt vähän enemmän. Veerassa on hirmuisesti luontaista potentiaalia tiettyihin temppuihin, ja tuo "kerjääminen" on kyllä yksi niistä! Tempun haastavin osuus onkin lihaksistossa, eli sen vahvistumisen tahdissa harjoitellaan.

Kovasti olisi hinku opettaa jo nyt "tassutemppuja", mutta yritän hillitä itseni. En halua että treenihetkistä tulee yhtä tassulla huitomista, kun koiruus yrittää tarjota jo opittuja asioita, mikäli ei aivan ymmärrä mitä siltä pyydetään. Malttia, malttia..

Yritän jossain välissä saada kuvattua noita treenipätkiä. Olisi niin kiva saada materiaalia talteen erityisesti pentuajoilta, se kun menee niin älyttömän nopeasti! Pikkuisesta karvapallosta tulee hujauksessa iso pitkäkinttu!

Ekat pentutreffit!

Rusinana autossa :3

Tänään (lue: eilen) päästiin vihdoin Lemmikkiaseman pentutreffeille! Voi pojat, että oli menoa ja meininkiä! Harmi ettei tullut otettua yhtään kuvia! Tosin, ei niistä viilettävistä hauveleista olisi varmaan kuvia saanutkaan.. Veera ujosteli hirveästi muita pentuja kohtaan, mutta hyllyjen alle eksyneet koiranruokanappulat kiinnostivat sitten sitäkin enemmän - herkkuosastosta puhumattakaan! 

Kakara hukkasi tietysti korvansa täysin, ja sain juosta sen perässä jatkuvasti vahtimassa ettei se syönyt myynnissä olevia alahyllyjen herkkuja. Huoh.

Tuli taas hirmu epäonnistunut olo - ihan kuin päivittäisestä luoksetulotreenistä ei olisi ollut lainkaan hyötyä. Mutta tulihan se Veera kutsusta välillä, eli ei sentään ihan nollapisteessä olla. Tuntui kieltämättä tosi hölmöltä huudella Veeraa vähän väliä, kaikki varmaan ajatteli että onpas siinä tottelematon/kouluttamaton pentu, kun on jatkuvasti "pahanteossa".. Muiden pennut kuitenkin leikki keskenään, ei niillä tuntunut olevan aikaa ruuan metsästämiseen..

Ensi kerralla (jos sellaista edes tulee) syötän tuon ennen treffejä niin täyteen ettei se jaksa edes ajatella ruokaa! Buahahaa!

Asiasta toiseen. Blogi on ollut hyvin hiljainen, sillä mekin ollaan elelty hyvin hiljakseen. Aika on yksinkertaisesti ollut tosi kortilla, eikä treenailuun ole jäänyt kummemmin aikaa. Opiskelutuokiot ovat rajoittuneet lähinnä pissalenkeille, eikä sisällä olla harjoiteltu juuri mitään. Pari positiivista juttua siitä huolimatta; Veera kuuntelee ja keskittyy ulkonakin tosi hienosti, pienet häiriötekijät jää täysin unholaan. Tyttö on lisäksi oppinut rauhoittumaan sisällä hyvin, vaikka ei tehtäisi mitään ihmeellistä pariin päivään. Vielä muutama viikko sitten Veera oli hyvinkin rauhaton, jos tekemistä ei ollut riittävästi. Ja hyper-vire jäi helposti päälle kiihdyttävän toiminnan jälkeen. Olen ilmeisesti hyvä laiskottelun opettaja! Heh.


Alla videopätkä koske-käskyn harjoittelusta:
Psst! Huomatkaa miten hienosti Veera on häiriintymättä ympärillä häärivistä kissoista ja Tirpasta!

Tänään eilen otin sitten asiakseni harjoitella muutamaa juttua ihan sisätiloissakin. Kerrattiin tuttuja istu-, maate-, koske- ja viereen-komentoja, sillä edellisistä harkoista on jo aikaa. Harjoiteltiin myös ihan uutta ylös-käskyä. Tämä siitä syystä, että halusin saada jonkunlaisen kuvanräpöstyksen jossa Veera seisoo - edes jollain ilveellä. Veeralla on nyt niin hyvin hallussa nuo istu- ja viereen-komennot, että se tarjoaa niitä joka välissä, jos jotain muuta käskyä ei anneta. Fiksu tyttö, mutta eih..

Tässä kuva, jossa pentu ei näytä joko a) dromedaarilta tai b) saksanpaimenkoiralta asentonsa vuoksi.

Veewu 14vko

Vielä loppukevennys, ettei vaan jää postaus turhan tyhjäksi! Näiden kuvien myötä, moikka moi!

Veera kävi ensimmäistä kertaa kokovartalopesulla! Voi miten säälittävä pieni olento siitä kuoriutuikaan märän turkin alta! Hih!

Fiksu pentu!

Tänään ollaan treenailtu muutamaan otteeseen (sisätiloissa) jo aiemmin opittuja juttuja. Istu- ja maate-, sekä koske-komento on ollut eniten työn alla. Kaikki sujuu huomattavasti paremmin kuin pari päivää sitten, joten otaksuisin opetustekniikan olevan oikea. Jonkun videopätkän voisi yrittää kuvata, sen verran hienosti jo sujuu ;)

Käytiin myös koirapuistossa kahdestaan. Puistoilemassa ennen meitä oli kaksi aika riehakasta spanielia, ja nehän oli tosi hurjia. Pienen takaa-ajon ja Veeran "yhyy ne syö mut"-huutamisen jälkeen kaverukset jatkoivat yhteistä leikkiä, ja me saimme keskittyä harjoittelemaan luoksetuloa ja vierellä kävelemistä. No harm done.

Ensi viikolla voisi yrittää järjestää jonkinlaiset "ohitus- ja tervehtimistreenit", lähinnä ihmisten suhteen.. Veera on edelleen ihan mahdoton nähdessään ihmisiä - eikä ihme! Totta kai se hyppii vasten eikä rauhotu, kun tervehtijä höpöttää, paijaa ja riehuttaa sitä "niin suloista ja pehmeää" pentua! 
Ja kun yrität sanoa, että "älä anna sen hyppiä", niin vastataan vain "ei mua haittaa, oon tottunut koiriin". No aijaa? Mut entäs jos mua haittaa se, että meidän koira oppii että ihmisiä vasten hyppimällä saa huomiota, eikä silloin tarvitse kuunnella taluttajaa?

Tjooh. Eiköhän se siitä, kun saadaan järjestettyä suunnitellut treenit asiaa koskien.. Tässä vielä hauska video, kun Veera 9vko sekä kumppanit metsästävät herkkuja.. :)

Leikkiseurasta puutetta?

Videon laadulla ei paljoa kehusella, mutta eiköhän tuosta saa selvää :D Veera-parka yrittää haastaa Tirppaa leikkimään, mutta eihän mummelia kiinnosta ryhtyä painiin itseään suuremman kakaran kanssa. Voi, kun päästäsiin ensi viikolla pentutreffeille!

Kuvia ensimmäisiltä päiviltä!

Tässä muutamia kuvia, jotka on valitettavasti kamalaa kännykkälaatua. Parempia kuvia tulee kunhan saan kamerasta kuvat koneelle!

Mussukka ensimmäisenä iltana uudessa kodissa<3

Vauva tekee tuttavuutta kissojen kanssa..

Päiväunet <3

Kuin kaksi marjaa! :)

Vähän on vielä iso frisbee? :D

Tirpan ilme "Eikö tuo riiviö vois nukkua jossain muualla..?" :D

On se kyllä kasvanut hirveästi! Alkuun ne oli Tirpan kanssa saman korkuisia ja suunnilleen saman pituisia, mutta nyt on tainnut Veera mennä jo ohi.. :)

Aamupäivän ajatuksia

Veera köllii tossa jaloissa. Ja puree häntäänsä. Tottahan se heti pitkästyi, kun en antanut sen jahdata ja vahtia kissoja ja laitoin arestiin tuonne omaan aitaukseensa. Bordercollien tyyppivika suorastaan; kehittää itselleen (huonoa) ajanvietettä jos iskee tylsyys. Onneksi se lopetti tuhmailut parin kieltämisen jälkeen ja nukahti.

Suunnitelmana oli, että tässä aamupäivän aikana kehittelisin jotain yhteistä tekemistä. Pähkäilin puoli yötä, että mitä asioita ja temppuja tuolle kakaralle uskaltaisi opettaa nyt, ja mitkä joutuu jättämään myöhemmäksi. Hirveästi olisi ideoita ja innokkuutta opetteluun (meillä kaikilla), mutta kun kaikki (tai suurin osa) tempuista ei sovi tuon ikäiselle.
Täytyy miettiä itse temppua pidemmälle. Innokas pentuhan tarjoaa aina oppimiaan toimintoja, ja esim. hypyt, tassun antaminen ja riehakas noutoleikki ei ole sopivia opittavia tuon ikäiselle pennulle. Ihmisiä vasten hyppimättömyys on edelleen huonosti hanskassa, joten kaikenlaisen riehakkaan tekemisen vahvistaminen on nyt pannassa.

Tirppa on viimeisin koiranpentu, jota olen pidempi aikaisesti kouluttanut ja opettanut. Ja siitähän on aikaa jo 9 vuotta. On taas omanlaisensa "matka menneisyyteen", kun miettii niitä omia toilailuja silloin 11-vuotiaana. Voivoi. Hyvä koirahan tuostakin tuli, ja omasta mielestäni selvisin sen kanssa todella hyvin jo nuorena. Mutta paljon asioita olisin voinut tehdä toisin. Muistelen, että istumisen jälkeen opetin Tirpalle heti tassun antamista. Ja.. Vielä tänäkin päivänä, se tarjoaa ensimmäisenä tassua, kun pyydän siltä jotain! Varsinkin, jos opeteltava asia on uusi, eikä se ihan ymmärrä mitä siltä halutaan. "Tassu, tassu, TASSUT! Otaotanyt!"
Samaa virhettä en tee tämän koiran kanssa!

Eilen illalla aloitettiin kosketusharjoittelu uudestaan, kun viime kerralla ei edistystä tuntunut tapahtuvan. Otettiin hieman erilainen lähestymistapa kuin viimeksi, ja hetihän se toimi! Nyt Veera tarjoaa heti tassulla koskettamista, ja koske-komentokin alkaa olla tuttu. Nyt olisi tarkoitus jatkaa siitä mihin eilen jäätiin, ja hioa muita opittuja juttuja.
Kohta lähdetään ulkoilemaan. Jos tuo ihana auringonpaiste jatkuu, niin täytyykin ottaa kamera mukaan. Yksin on hirveän vaikea kuvata koiria, mutta katsotaan, jos edes jonkun räpsyn saisi! :)

Siinä kaikki tältä erää! Katsotaan, kuinka kauan tätä kirjoittamisintoa riittää, ja kauanko näitä postauksia tulee useammin kuin kerran kuussa.. ;) 

Heti uutta postausta perään!

Nyt kun olen inspiroitunut kirjoittamaan, niin kirjoitetaan!

Veera on asunut meillä nyt tasan 3 viikkoa. Hassua, tuntuu että yhteistä aikaa olisi takana jo paljon enemmän! Alkutaipale on ollut paljon odotettua helpompi, vaikka vaikeuksia tietysti on. Juuri mitään tuo ei pelkää; ei ilotulitteiden tai ukkosen ääniä (soitin sille äänitteitä), ei autoja tai isoja työkoneita, lapsia, toisia koiria tai kaivonkansia! Ihanaa!  

Älykkäänä ja motivoituneena koirana Veera keksii nopeasti, mitä siltä pyydetään. Ensimmäisenä päivänä se oppi kulkemaan meidän jyrkät ja liukkaat rappuset toiseen kerrokseen, ja alusta asti Veera on tiennyt että tarpeet tehdään ulos. Tyttö osaa pyytää ulos kun hätä tulee, ja sisälle sattuu vahinkoja huomattavan vähän.

Istu-komento oli takaraivossa jo ensimmäisinä päivinä, ja nyt myös maate-, ei ota- ja viereen-käskyt ovat hyvin varmalla pohjalla. Tällä hetkellä harjoitellaan odota-, paikka-, koske- (jotain esinettä) ja kauemmas (=peruuta)-käskyjä. 

Luoksetulo on päivä päivältä varmempaa, mutta häiriötekijöitä ei juurikaan siedä olla.. Kunhan rokotukset saadaan kuntoon, niin uskalletaan paremmin lähteä vieraille maille harjoittelemaan luoksetuloa. Hihnassa tuo kakara kulkee uskomattoman hienosti, kun vaan jaksaa keskittyä. Ja suurimman osan ajastahan se jaksaakin. Niin reipas, hieno pentu!

On tuo pieni riiviö vaan juuri sellainen, jota etsimmekin. Väritys ei ole suosikkien joukossa (ihan kun se loppupeleissä mitään merkitsisi), mutta siitä huolimatta Veera on hurjan kaunis ja hurmaava pieni bc:n alku! <3

Jotain videoita voisin yrittää laitella tänne, kunhan saadaan taltioitua jotain julkaisemiskelpoista! Olisi ihana myöhemmin katsella, kuinka ollaan alussa edistytty :) 

Juu, ei, juu, ei.. Juu?

Olin pitkään sitä mieltä, että ei, en aio luoda viidettä blogia. Enhän millään jaksa pitää yllä kaikkia! Olen muutenkin niin huono päivittämään aktiivisesti blogeja.. Noh, sitten aloin kuitenkin tuumia, että mikä sitten olisi paras tapa kirjata muistiin kaikki edistyminen, riemunhetket, takapakit ja koirahuolet. Fyysistä päiväkirjaa en osaa pitää, ja kaikenlaistet "treenivihot" on ihan yhtä tyhjän kanssa näissä käsissä!
Blogi on simppeli tapa kirjata talteen kaikki tuumailut ja tapahtumat. Kuvia on kiva spämmätä yhteen osoitteeseen, eikä tarvitse tukkia facebookkia koirahöpötyksillä! Toivotaan, että tästä tulee jotain! Huomautan, että kirjoitan tätä lähinnä meitä varten, mutta eihän tuosta haittaa ole jos joku muukin innostuu seurailemaan meidän touhuja hurmaavan bortsu-neidin kanssa! :)