Vuoristorata

Elämä Veeran kanssa on kyllä yhtä vuoristorataa. Koiranpennut osaa tunnetusti olla melko oikukkaita, eikä Veera ole poikkeus. 

Viime aikoina Veera on alkanut pelkäämään asioita. Meidän rohkealla ja uteliaalla pennulla on ilmeisesti meneillään jonkinlainen pelkokausi, vaikka ikää onkin kohta jo 4 kuukautta. Ensin tuli autopelko (jota pidän parempana kuin että olisi erityisen kiinnostunut niistä) ja sitten se säikkyi yksittäisiä asioita lenkillä. Kummastuksen aiheena saattoi olla lasten leikkipaikan "keinuhevonen" tai sammaleinen kivi iltahämärässä. Nämä hassut pienet "pelonaiheet" eivät ole aiheuttaneet sen kummempaa päänvaivaa, sillä Veera on aina uskaltautunut katsomaan niitä. Ja se on tietysti todennut joka kerta, että eihän näistä ole vaaraa.

Muutama päivä sitten kohtasimme kuitenkin jotain ylitsepääsemätöntä. Etupihalla oli naapuri tamppaamassa mattoja. Ääni kajahteli oudosti kerrostalon seinistä, ja Veera oli ihan kauhuissaan. Se ei huolinut edes ruokaa! Meidän ahnettakin ahneempi koiranpentu! Jäimme etäämmälle kuuntelemaan pauketta hetkeksi, mutta Veera hermostui entisestään. Se joko juoksi niin kauas kuin pääsi, tai tuli turvaan jalkojeni väliin. Kun tamppaaminen loppui, Veera ei uskaltanut mennä edes tervehtimään ihmisiä (jota se rakastaa!) jotka olivat mattotelineen luona! Selvästi siis tosi hurja juttu. Tamppauksen jälkeen Veera on säikkynyt ainoastaan pyykkitelineellä liehuvia lakanoita, tosin niitäkin se uskalsi mennä katsomaan. Autopelko tuntuu helpottuneen, ja sitä työstetään jatkuvasti pikkuhiljaa. Täytyy olla erityisen tarkkana, ettei se opi kiinnostumaan niistä! Se saattaisi olla kohtalokas virhe..

Tamppauspelkoa aletaan käsittelemään viimeistään alkuviikosta. Mattopiiskaa meillä ei ole, mutta joku risu käynee varmasti hyvin tarkoitukseen. Yritän muistaa päivitellä tännekkin, miten sen asian kanssa edetään.

Kävimme taas eilen tapaamassa Levi-collieta! Reissu oli mukava, vaikka olisihan tuo paremminkin voinut mennä. Veeralle on edelleen todella vaikeaa kohdata ihmisiä ja koiria rauhallisesti. Se hyppii, vetää ja vinkuu. Saan pidettyä siihen kontaktin tiettyyn pisteeseen asti, jonka jälkeen se ei malta keskittyä enää. Jatkossa teemme siis niin, että pysymme "turvallisen" välimatkan päässä jolloin onnistumme tavoitteessa. Eipä tule sitten vahingossakaan vahvistettua vääränlaista käytöstä!

Tapaamisen kohokohtia oli - niin meille kaksijalkaisille kuin koirillekkin - Veeran ja Levin leikkihetket. Koirat saivat juosta vapaana metsässä, ja ne myös painivat ja taistelivat kepeistä mielin määrin. Vaikka Levi on melkein kolme kertaa Veeran kokoinen, leikki oli yllättävän tasaväkistä. En malta odottaa, että Veera kasvaa ja kakarat voivat painia ihan tosissaan!

Kun enimmät höyryt oltiin saatu ulos, Veerakin malttoi taas keskittyä minuun paremmin. Loppumatkasta se kulki kauniisti vierellä, vaikka Levi käveli aivan sen rinnalla.

Kiitos kivasta lenkistä kuuluu siis Leville omistajineen! Täytyykin yrittää treffailla useammin. Jospa Veerakin pikkuhiljaa oppisi, miten tervehditään rauhallisesti..