Missä mennään?

Viime postauksesta onkin aikaa!

Karvansa pudottanut mummeli-parka palelee jatkuvasti :(

Mieli on ollut aika maassa viime aikoina, sillä Tirppa-koira on voinut huonosti. Koirajutut pistää väkisinkin miettimään aina Tirppaa ja sen lähestyvää viimeistä matkaa, eikä mikään oikein innosta. Välillä on päiviä, kun tekisi mieli vain sulkea silmät koirilta ja hoitaa ne "autopilootilla", ettei tarvitsisi murehtia.

Mutta onneksi on kevät, ja ihanat säät on saanut mielenkin virkeäksi. Vaikka eihän se murheita poista. Pitkäaikaisen koiraystävän menettäminen on todella iso asia, mutta ei auta muu kuin yrittää keskittyä positiivisiin asioihin; elämä jatkuu, ja meillä on kuitenkin upea nuori Veera jolla on koko elämä edessään!

Tässä viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut paljon. Sanoisin että kokonaisuutena nyt on mennyt paljon paremmin, kuin reilu kuukausi sitten, jolloin Veera mm. pelkäsi paljon eri asioita. Edelleen tulee pieniä "mörköjä" vastaan lenkeillä, mutta niistä selvitään nopeasti. Autopelko on jäänyt kokonaan taakse, eikä Veeran ole enää vaikea kävellä vilkkaankaan tien vieressä. Ainoat "hui-hetket" on suojatien ylittämiset, jos valoissa on auto pysähdyksissä ihan lähellä.

Kaikenlaisia pelkoja on tullut ja mennyt, milloin tuo on pelännyt huutavia lapsia, jalkapalloja, jätesäkkejä, kukkaistutuksia tai "epäilyttävästi" käyttäytyviä ihmisiä. Ollaan viime viikkoina oltu paljon äitini luona maalla, ja siellä ollaan tutustuttu erilaisiin asioihin, esineisiin ja ympäristöihin. Veera pääsi pelaamaan jalkapalloa pikkuveljeni ja hänen kaverinsa kanssa, ja pelko palloihin hävisi samalla. Kakara on viettänyt paljon aikaansa ulkotarhassa, jonka uskoisin tekevän sille hyvää. Etenkin jos Tirppa ei ole seurana, täytyy pennun keksiä itselleen kivaa tekemistä - mutta sen on osattava myös rauhoittua yksinään.

Pelkojen lisäksi ollaan koettu suuria vaikeuksia luoksetulon kanssa. Kontaktin pitäminen yllä ulkona on ollut vaikeaa jo keskisuurten häiriöiden keskellä, saati sitten kun vastaan tulee ihminen tai koira.
Nyt jokin on kuitenkin muuttunut kuin taikaiskusta! Vielä viikko sitten valittelin koiratutuille, miten Veera ei kuuntele yhtään eikä sitä kiinnosta taluttajan läsnäolo pätkän vertaa. Mutta nyt.. Tyttö tulee luokse joka kutsusta, jopa silloin kun se näkee juoksevia ihmisiä tai kesken koirakaverin kanssa painimisen! Uskomatonta! Ehkä Veeran paimenen vaistot myös laumaantumisen suhteen on viimein heränneet, ja kakara kokee tarpeelliseksi pysyä johtajan suosiossa.

En tiedä onko asialla ollut vaikutusta, mutta ollaan viime aikoina opeteltu luoksetuloa vähän karummalla keinolla, nimittäin karkoituksella. Karkoitus tarkoittaa sitä, että koira häädetään pois laumasta (ihmisen/ihmisten) määräajaksi, kun johtaja ei ole tyytyväinen sen käytökseen. Tässä tapauksessa luoksetuloon, joka ei ole onnistunut.
Tein niin, että jos Veera ei tullut kahdesta kutsusta ("Veera - tänne!"), niin takaisin tulemista ei sitten ollut lainkaan. Kun pentu sitten huomasi, että ihminen menee menojaan ja lähti perään, hääsin sen kauemmas. Toisin kuin esim. palkatta jättäminen, tämä toimi! Jos jätin koiran vain palkatta ja otin sen vierelle kävelemään, se ei ollut millänsäkään eikä tiennyt tehneensä ei-toivotusti. Haistelu jatkui eikä Veera kuunnellut. Mutta kun se oli karkoitettu laumasta, koiran jokainen solu seurasi tekemisiäni! Veera käveli perässäni ja pysähtyi, jos pysähdyin. Se seurasi katseellaan eleitäni ja mietti, koska on tervetullut takaisin luokseni. Kun olin sitä mieltä, että nöyrtynyt pentu on oppinut läksynsä, kutsuin sen takaisin. Ja toisin kuten yleensä (esim. namilla tai lelulla houkuteltaessa), Veera suorastaan syöksyi luokseni! Se oli silminnähtävästi riemuissaan ja huojentunut kun pääsi takaisin laumaan. Muutaman toiston jälkeen luoksetulot muuttui selvästi. Itseasiassa, koko koiran olemus on ihan erilainen. Se kuuntelee enemmän ja työskentelee motivoituneemmin kuin aiemmin.

Vitsi miten tyhmältä osaa eläin näyttää :D

Erityisesti tästä pennun asenteenmuutoksesta innostuneena, ollaan treenattu viime päivinä normaalia enemmän. Pitkästä aikaa ollaan otettu myös uusia toimintoja ja käskyjä vakavaan harjoitteluun. Nyt uusina asioina on tullut vihdoin kauan kutitellut "tassu" (jota ollaan treenattu nyt yhden kerran, ja Veera äkkäsi heti homman juonen - eikä tassua tarjota jatkuvasti muun treenin yhteydessä, eli odottaminen kannatti)! Keksin myös hauskan, hyvinkin hyödyttömän tempun, "laiska" (kuva vasemmalla), joka on kirjaimellisesti "laiska" viittomakielellä. Sitten ollaan opeteltu kyljelleen menoa (pää maassa), ja eilen aloiteltiin myös kierimisen harjoittelua. Kunhan se sujuu, niin voisi aloitella vaikka "kuole!"-temppua!
Lisäksi vähemmällä harjoittelulla on (ollut jo pidemmän aikaa) jalkojen välissä liikkuminen "väliin" ja jalkojen välistä pujottelu.

Koska luoksetulo on viime aikoina ollut niin mahtavan hyvää, olen uskaltanut pitää Veeraa irti jopa lähimetsässä, joka suorastaan kuhisee lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia, sekä läheisellä hiekkakentällä jota ympäröi suht vilkkaat kävelytiet. Irti ollessa Veera on pysynyt hienosti kontaktissa, ja työskennellyt mielellään. Voi että kaikki on helpompaa, kun ei tarvitse pitää hihnaa toisessa kädessä! Kunpa tuota voisi pitää irti aina..

Irti olojen aikana ollaan myös tutustuttu frisbeen (joka alkaa olla jo sopivan kokoinen) heittelyyn. Eihän tuo sitä (vielä) nouda, mutta juoksee innoissaan frisbeen perään ja koskee sitä, palaten sitten takaisin luokseni hakemaan palkkaa. Hyvä noinkin, sillä paimenille luontainen "vaani mutta älä pyydystä"-ominaisuus pääsee käyttöön. Ei niin väliä vaikkei koskaan oppisi tuomaan sitä takaisin! Pääasia, että koira saa toteuttaa vaistojaan.

Veera on myös saanut uusia koirakavereita! Levi-koiran omistaja pyysi meidät mukaan koiratreffeille, johon osallistui heidän lisäksi seropi ja belgianpaimenkoira kahden vajaa 4kk ikäisen pentunsa kanssa. Kävelimme parisen kilometriä tapaamispaikalle, jossa Veera pääsi ensi kertaa tutustumaan näihin uusiin tovereihin. Siitä matka jatkui metsään (hyvin kehnon hihnakäytöksen tukemana) jossa koirat päästettiin irti. Veera säntäsi heti Levin luokse kun vain irti pääsi, mutta heti kun Levi lähestyi muita (jo sille tuttuja) koiria, Veeralla meni pupu pöksyyn. Eipä siinä kauaa mennyt, kun Veera uskalsi jo pyöriä kaikkien koirien keskellä, ja vähän jopa jahtailtiin keppiäkin puolin ja toisin. Oli super hauska reissu, toivottavasti samanlaisia tulee paljon lisää! :) Alla kaksi videota koiratreffeistä!

Näihin videoihin on hyvä lopettaa, joten siirrynkin tästä treenailemaan pienen koira-Einsteinimme kanssa!