Ryhtiliike ulkoiluun

Kuten osa lukijoista tietää, muutimme parisen kuukautta sitten omakotitalosta rivitaloon. Oman pihan nautintoihin tottuneina sekä koirat että laiskistuneet kaksijalkaiset on joutuneet harmilliseen tilanteeseen. Enää ei riitäkkään oven avaaminen jotta koirat saa ison osan liikunnastaan. 

Nyt täytyy pukeutua säähän sopivasti, niin että tarkenee tunnin jos toisenkin, varustaa koirat pannoin, valjain, hihnoin, kuonopannoin, heijastimin, heijastinliivein ja toinen toistaan ärsyttävämmin puettavin valoihin, jotta näkyisimme syksyn ankeassa pimeydessä muille kanssaulkoilijoille. Osa koirista kaipaa vaatetta kylmemmällä ilmalla, joskus on tarvetta sadevaatteille tai tossuille. Ulos lähteminen on aina vähintään viidentoista minuutin rupeama, jonka aikana koirat turhautuvat ja sitten alkaa pihinä, levoton hönttääminen ja jaloissa pyöriminen. Hermo on kireällä jo ennen kun pääsee ovesta ulos.

Tilannetta ei helpota yhtään se, että kahdella koirista on kauhea mörköikä. Kaikki asiat on normaaliakin epäilyttävämpiä, kaikelle pitää huutaa ja mesota karvat pystyssä. Ja eiköhän siihen öyhötykseen ylly koko lauma, jos on useamman koiruuden kanssa liikkeellä. Sitten on koiria joilla on ongelmia hihnakäytöksen kanssa, ei siedetä toista iholla ja sitten joku kaveri sinkoaakin viereen hölmöilemään. Jälleen pinna kiristyy, niin itsellä kuin koirillakin.

Meidän laumaan kuuluu vaihtelevasti 4-10 koiraa.

Useimmiten yhteisulkoilut sujuu. Asumme rauhallisella alueella, eikä muita koirakoita tule juurikaan vastaan. Satunnainen irtokoira on kyllä pyörinyt rivitaloalueen pihapiirissä ja meidän arkisilla lenkkipoluilla. Kiitän onneani että olen joka kerta ollut liikkeellä vain yhden koiran kanssa, muuten olisi voinut käydä huonosti - irtokoiralle.

Kotia etsivä Rene-pentu hankaloittaa melko paljon normaalia ulkoilua. Yhteislenkeillä se paineistuu jos muita joutuu komentamaan, jos muut haukkuvat, sekä normaalista liikenteestä ja kaupungin äänistä. Se pelästyy kovia ääniä ja vaatii aikaa palautua, jolloin muut hermostuvat odotteluun. Jos pentu-parka ylipäätään palautuu ennen kun pääsemme kotiin. Erittäin hankala yhtälö. Muutaman kokeilun jälkeen en olekkaan ottanut koko jengiä kerralla, vaan ulkoillaan pienemmissä erissä.
Joka sekin aiheuttaa hankaluuksia. Reneä ei voi jättää yksin kotiin eroahdistuksen takia. Se oireilee myös sillon kun lähden yksin ulos, vaikka puolisoni jäisi kotiin ja olisi koiraseuraakin. Onneksi eroahdistus on lieventynyt, enää koira ei huuda jos jää yksin toiseen huoneeseen. 

Omalla pihalla juoksemisen puutteen lisäksi liikuntaa on vähentänyt kaksijalkaisten sairastelu. Muuton jälkeen ollaan oltu toipilaina jo parin flunssan verran. On tullut paljon päiviä kun pitkille lenkeille ei lähdetä ollenkaan, ja on tullut päiviä kun koirat käyvät vuoroin pidemmillä lenkeillä. Koirapuistossa käydään aika tiheään, joskin sinnekin saa ajaa vajaa 20km matkan suuntaansa. Puistoihin on kuitenkin pakko turvautua, sillä vain kaksi koirista voi luottaa juoksemaan vapaana metsässä, kolmannenkin varauksella. Muille puisto on ainoa mahdollisuus saada liikuntaa vapaana, turvallisesti.

Ryhdistäydyttyäni on taas tullut käveltyä 5-10km hihnalenkkejä päivittäin. Tavoitteena olisi, että enenevissä määrin kilometrejä kertyisi 40-50km/vko. Joskus enemmän, joskus vähemmän, ottaen huomioon lepopäivät (jotka saattaa olla eri koirilla eri aikaan) - vaatii siis kuitenkin säännöllistä reipasta liikuntaa itseltäni.
Oman itsensä patistaminen liikkumaan on ollut valehtelematta tosi raskasta. En ole koskaan ollut liikunnallinen ihminen, liikun vain sen mitä on pakko ja mitä eläimet vaativat. Harvoin tyydyn täyttämään eläinten minimitarpeita, vaan pyrin siihen minkä katson ideaaliksi kunkin yksilön kohdalla. Kaikki koirista ei vaadi 10km tai edes 5km lenkkejä päivittäin. Yhdelle sopii paremmin pari pidempää, rauhallista haistelulenkkiä viikossa, toinen vaatii lähes päivittäin paljon raskasta liikuntaa ja kolmas tyydyttää aktivointinsa tarpeet parhaiten kohtuullisella liikunnalla, mutta suurella määrällä aivotyöskentelyä ja nenähommia.

Nyt kun joutuu itsekin liikkumaan eikä riitä että koirat vaan päästää vapaaksi pihalle tai metsään vaihtelevaan maastoon, joutuu ensinnäkin miettimään enemmän liikunnan monipuolisuutta, toiseksi koirien yksilöllistä liikunnantarvetta ja kolmanneksi sitä miten se kaikki toteutetaan.
Meillä on onneksi tosi kivat lenkkimaastot ihan kävelymatkan päässä. Ihana kuivapohjainen mäntymetsä ja harjut; paljon mäkiä ja hiekkaisia jyrkänteitä. Vapaana pidettävät koirat saakin mahtavan monipuolisen liikuntamaaston jossa niiden on mahdollista liikkua omaan tahtiinsa juuri sen verran kuin jaksavat.

Muille täytyy keksiä erilaiset keinot järjestää sopiva määrä ja liikunnan laatu. Kesällä uinti ja pyöräily on oikein mainioita kytkettynäkin onnistuvia harrastuksia, nyt nekään ei onnistu. Pyörään pitäisi olla talvirenkaat tai lumen tultua (toivottavasti) vaihtaa pyörä rekeen tai potkukelkkaan, suksiin jos voisi edes teoriassa kuvitella hiihtävänsä ala-asteen pakkohiihdon jälkeen. Nämäkin liikuntamuodot on kuitenkin hyvin yksitoikkoisia ja kovalla pohjalla tapahtuvia. Koira ei millään saa samanlaista hyötyä pyörän edessä juoksemisesta, kuin vapaana hiekkamontuilla kiihdyttelystä kavereiden kanssa. Nämä on niitä haasteita, joita ei aina tule mietittyä ennen kun koiran ottaa. Toki, eihän kaikkia kiinnosta samoissa määrin koiran liikuttaminen ja koiran lihaskunnosta huolehtiminen. Koira voi olla tyytyväinen vähempäänkin tai yksipuolisempaankin liikuntaan, ei sillä.

Muuton jälkeen aikuisten koirien lihas- ja lihavuuskunnossa on tapahtunut isoja muutoksia. Kahdella koirista on lihakset hävinneet ja toinen on myös laihtunut hieman, ja yksi on lihonut. Ruokavalioon on tietysti tehty muutoksia asioiden korjaamiseksi, mutta on pakko myös ottaa itseä niskasta kiinni ja korjata liikunnallinen puolikin ja pikaisesti. Vaikka koirilla ei ole mitään hätää nykyisellään, haluan nähdä taas ne timmissä kunnossa olevat, urheilullisen näköiset ja iloiset koirat. Kuten aiemmin niin fittinä ollut Keiju (kuvassa vuosi sitten).

Kunhan pääsen vauhtiin uuden treenisuunnitelman kanssa, voisi kokeilla pitää jonkinlaista liikuntapäiväkirjaa. Koirat pitäisi myös punnita ja ottaa kuvat nykytilanteesta. On ollut niin harmillisen synkkiä päiviä, ettei ole ollut edes järkeä kuvailla koiria ulkona. Jospa pian olisi taas hiukan aurinkoisempaa!

Olisi hauska kuulla muiden elämänmuutoksista joiden myötä koirien liikunnantarve ja mahdollisuus toteuttaa sitä on muuttunut radikaalisti. Mikä on ollut vaikeaa tai helppoa, miten koirat ovat sopeutuneet uuteen tilanteeseen ja miltä itsestä on tuntunut? Saa kommentoida alle, laittaa sähköpostia tai vaikka viestiä facebookissa :)

Kauniita unia vaaleanpunainen pentu ♥

En keksi mitään pohjustusta tähän surulliseen uutiseen, joten käyn suoraan asiaan.

Lotan yksi veljistä lopetettiin viime tiistaina, vajaan 8kk iässä. Pennulla oli hyvin kivulias lonkkadysplasia, ja lopetuspäätös tehtiin jo ennen lonkkien kuvaamista mikäli sieltä paljastuisi selkeä syy koiran kipuoireisiin ja epäpuhtaaseen liikkeeseen. 

Ja ilmiselväähän se oli, miksi koiraan sattui.

Rene, Keiju, enkelipentu, Lotta ja Veera

Kyseinen pentu oli meillä hoidossa viime viikolla reilun viikon verran, ja tovin koiran touhuja seuratessani ja verratessani sitä kahteen sisarukseen; meidän Lottaan ja kotia etsivään veljeensä Reneen, varmistuimme siitä että koirassa on joku pahasti pielessä eikä kyseessä voi olla vain kasvukivut tai närästyksestä johtuva vatsakipu. Pennun omistaja varasi heti ajan eläinlääkärille ja lupasin tulla mukaan tueksi mikäli vain pääsin. Ja onneksi pääsinkin, sillä kuten arvelimme, pentu lopetettiin samalla nukutuksella.

Ahkeran painimisen jälkeen on hyvä nukkua. Samikset <3

Kokemus kyseisestä eläinlääkärireissusta oli raskas monellakin tavalla. Pyrin olemaan ystäväni, koiran omistajan, tukena kuten lupasin, vaikka olin valtavan surullinen "kasvattini" kivuista sekä ennen kaikkea siitä, että ystäväni nuori koira - joka on minulta lähtöisin - on rikki ja joudutaan lopettamaan. Kiitin ja kiitän edelleen ystävääni siitä, että hän oli jo pentua harkitessaan varautunut siihen ettei näistä pennuista voida tietää mitä sutta ja sekundaa ne ovat ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Näin luuston tilanne ei tullut yllätyksenä ja uutinen oli hieman helpompi ottaa vastaan, vaikka eihän se surua poista.

Lisäksi, koska eläinlääkäriaika oli varattu Evidensialle, josta en niinkään ketjuna pidä, arvioin tutkimusten ja asiakaspalvelun sujumista melko kriittisesti. Alkuun olin ilahtunut siitä että hoitaja kirjasi tarkkaan ylös kaikki oireet, jonka jälkeen vasta ryhtyi kopeloimaan koiraa. Missään vaiheessa ei tullut tyhmä olo, kuten usein olen tuntenut isommilla klinikoilla käydessäni, sillä usein henkilökunta tuntuu puhuvan asiakkailleen kuin vähä-älyisille. Tämä on siis oma kokemukseni.

V.pun pentu ja meidän "kaikkia vihaava" Loimu

Kun hoitaja alkoi tutkimaan pentua, hän taivutteli ja venytti takaraajoja ja huonommaksi tunnistamamme jalkahan ei taipunut eikä venynyt. Vastakkaista jalkaa venytettäessä tuli voimakas kipureaktio, joka johtui varmasti siitä että koira on joutunut varomaan toista jalkaansa ja parempi jalka on siitä kipeytynyt.
Tämän jälkeen hoitaja rauhoitti koiran ja siirryimme röntgenhuoneeseen, johon jäimme odottamaan kuvien ottamista. Kun koira oli syvässä unessa, siirryimme odottamaan aulaan. Kuvien ottamisessa menisi kuulemma n. puoli tuntia, ja meitä melkein kehotettiin lähtemään muualle siksi aikaa. Ei mennyt kuitenkaan kuin vajaa vartti, kun meidät pyydettiin huoneeseen. Tietokoneen ruudulla näky oli lohduton. Hoitaja lähti katsomaan kuvia paremmalta tietokoneelta (ja keskustelemaan lääkärin kanssa?) ja jäimme itse katselemaan kuvia. Oma diagnoosini lonkista oli D/E, eli kumpikin puoli oli kaukana terveestä, toisen ollessa todella pahan näköinen.
Lääkäriä saimme odottaa kauan. Jossain vaiheessa hoitaja tuli huikkaamaan ovelle että lääkäri saapuisi ihan pian. Ymmärrän että on kiireitä, mutta oli silti todella ikävää odotella pöydällä nukkuvan koiran kanssa, kun kaikki tiedettiin jo lopputulos - koira lopetettaisiin.

Sisaruskolmikko vielä yhdessä </3

Kun lääkäri vihdoin saapui, hän kommentoi ensimmäisenä että nähtiin varmaan itse että mikä on tilanne. Itkuinen ystäväni vahvisti jälleen päätöksen lopetuksesta, ja kysyi lääkärin arviota lonkista. Ei tullut kuin ympäripyöreää soperrusta siitä ettei lonkat ole tiiviit. Itse kommentoin että on kyllä todella pahan näköiset, kun ei ole maljat eikä reisiluunpäätkään siistin muotoiset eikä symmetriset. Koiran omistaja sanoi kysyvästi arviomme D/E johon lääkäri ei sanonut juuta eikä jaata.

Meni taas tovi ennen kun hoitaja tuli lopettamaan koiraa. Odotellessamme muistelimme koiraa ja puhuimme paljon muista aiheista, jotta suru pysyisi vielä hetken kasassa. 

Lopetus oli rauhallinen ja surun lisäksi vallitseva tunne oli suuri helpotus - niin itselläni kuin koiran omistajallakin. Nyt ei pentuun enää satu. Katselimme uurnakatalogia ja ystäväni valitsi uurnan. Hyvästelimme rakkaan koiran ja juttelimme vielä tovin ennen kun poistuimme aulaan.

Tunnin kotimatkalla olin mietteissäni ja muistelin tätä koko tapahtumien sarjaa. Kun meille kesäkuussa tuli viisi onnetonta rimpulapentua, joista kasvoi kun kasvoikin ihan nätin näköisiä ja koiramaisia koiria, joiden koirakansalaisuus alkaa kullakin sujua hiljalleen oikeen kivasti. Nyt oli yksi sisarus vähemmän. Nyt ei ollut enää sitä pentua, jonka kasvua ja kehitystä saisin seurata parhaiten Lotan (ja Renen) lisäksi. Ystäväni menetti jo toisen koiran lyhyen ajan sisään. Koiran menetys kosketti ystäväni ja hänen perheensä lisäksi myös omaa perhettäni ja ystäviämme.

Nyt kaipuun, surun ja helpotuksen tunteen lisäksi mielessä painaa huoli. Huoli muista pennuista. 

Onko tämä lonkkavikainen pentu ollut se käänteinen lottovoitto, onko kaikki pennut perimästään lähtien rikki ja/vai onko aliravitsemus vaikuttanut luustoon, ja jos niin kuinka paljon. Kysymyksiä, kysymyksiä. Aika näyttää.
Lotta on tarkoitus luustokuvata, mutta suunnittelen tekeväni sen vasta kahden vuoden iässä mikäli aiemmin ei tule oireita. Ja kannustan myös sisarusten omistajia kuvaamaan pennut, ennemmin kuin myöhemmin jos vain mahdollista. Onneksi muut ovat kuulemani ja näkemäni perusteella vaikuttaneet terveiltä.

Onneksi enkelipentu tuli meille hoitoon ja saimme viettää sen kanssa aikaa. Oli myös mukava seurata kolmikkoa yhdessä. Sairas pentu sai leikkiä sisarustensa kanssa sydämensä kyllyydestä, joka kipulääkityksen voimin onnistui. Nyt jäämme toiveikkain mielin katsomaan tulevaa.

Kiitos vaaleanpunaisen pennun omistajalle, ystävälleni, siitä että ymmärsi pennun kivut ja päästi koiran sateenkaarisillalle vailla kipuja. Parempaa kotia en olisi voinut kyseiselle pennulle toivoa ♥

Tästä postauksesta tuli pidempi paapatus kuin suunnittelin, joten muut kuulumiset saavat jäädä toiseen kertaan. Tarkoitus oli laitella myös vähän iloisempia aiheita, nimittäin meidän treenisuunnitelmia ja -videoita, lauman (joka on ollut viime aikoina up to 8 koiraa) yhteiseloa ja sen sellaista. Mutta siitä lisää myöhemmin!

Punaisen pennun paluu

Kaikki ei aina suju niin kuin on suunnitellut, tai edes toivonut. Tällä kertaa se tarkoitti sitä, että yksi Lotan veljistä palautui etsimään uutta kotia.

Pentu palautui koirasta riippumattomista syistä, ja koira voi hyvin. Paljon on pennulla tapoja opeteltavana, mutta ihan perusfiksu tuo onneksi on. Hyvin samanlainen kuin reilut kaksi kuukautta sitten meiltä lähtiessään, itsevarmuutta tosin on tullut hitunen lisää - mikä on erittäin positiivista tämän koiran kohdalla.

Alla laatimani myynti-ilmoitus Renestä. Lisää pohdintaani pennusta ilmoituksen alla.

Uutta kotia etsii 30.3.2018 syntynyt belgianpaimenkoiramix Rene, koirasta riippumattomista syistä. Rene tuli meille 12 viikkoisena sijaiskotiin sisaruksiensa kanssa, ja palaa nyt etsimään uudestaan kotia. 

Pentu etsii koirakokenutta, aktiivista kotia mieluiten maalta tai rauhalliselta kaupunkialueelta. Pentu tarvitsee kodin jossa on mieluusti kokemusta aremmista tai epäluuloisista koirista. Rene saattaa reagoida aggressiivisesti epämiellyttäviin tai pelottaviin asioihin, joten on tärkeää että sitä osataan tukea vaikeissa tilanteissa, eikä pakoteta koiraa liian ahdistaviin tilanteisiin tai etenemään liian nopeasti vaikeissa asioissa. Rene on pehmeä koira, joka paineistuu helposti eikä palaudu heti jännittävistä tilanteista. Näiden piirteiden vuoksi en suosittele koiraa kotiin jossa on pieniä lapsia. Koiran kouluttamisessa auttaa kuitenkin sen suuri halu tehdä töitä oman ihmisensä kanssa.
Kilpakentille tai halliharrastuksiin ei kannata haikailla Renen kanssa, mutta siitä saa varmasti mainion kaverin monenlaiseen kotiharrasteluun. Rene viihtyy erityisesti ulkoaktiviteeteissa joissa häiriötekijöitä on vähän.
Rene on tottunut muihin koiriin, kissoihin, siipikarjaan ja muihin pieneläimiin. Saalisviettiä on kuitenkin jonkun verran, eli varauksella kotiin jossa on muita pieniä eläimiä. Renellä on ollut vaikeuksia yksinolojen kanssa, joten siihen on jaksettava paneutua uudessa kodissa. Hihnakäytöksessä on myös paljon tekemistä, mutta muutoin pentu on varsin hyvätapainen. 

Rene on tällä hetkellä n. 15kg/55cm, eikä kasva merkittävästi suuremmaksi. Tästä saa joku ihanan, kompaktin kokoisen ja motivoituneen harrastuskaverin.
Rene on tavattavissa Harjavallassa, tai meidän menojen mukaan esim. Porissa, Mynämäellä tai Turussa. Renen hintana on ollut 500e, mutta siitä voidaan neuvotella. Osamaksukin on mahdollista, tärkeintä että poika löytäisi hyvän, pysyvän kodin. 

Jos kiinnostuit, laita viestiä tai sähköpostia osoitteeseen kosketushairio@gmail.com ja kerro kodista jota tarjoat Renelle. Voin laittaa pojasta paljon kuvia ja videoita 12vko-5kk ikäväliltä.

Renellä on paljon ominaisuuksia, jotka hankaloittavat kodin löytymistä. Se on hurjan kaunis, ja olenkin saanut lukuisia yhteydenottoja jossa koiraa ollaan ostamassa ulkonäön perusteella. Usein kävi ilmi, etteivät kyseiset ihmiset olleet edes lukeneet pennun myynti-ilmoitusta (jonka tehtyään eivät vastanneet enää tai ilmoittivat ettei pentu sovi heille) - nykyään en edes vastaa kyselyihin joissa vain ja ainoastaan ihastellaan koiran ulkonäköä.

14vko ikäinen terävähammas :D

Tämä pentu ei tosiaan ole jokaiselle sopiva, monessakin mielessä. Aktiivinen koira joka ei kuitenkaan sovi hektisiin harrastuksiin, on monelle mahdoton yhtälö. Rene tuskin soveltuu myöskään perheisiin, joissa on useita koiria tai pieniä lapsia, mikä jälleen karsii paljon hyviä koteja. Epäluuloinen ja aggressioon herkästi taipuvainen luonne ei myöskään mahdollista koiran luovuttamista osaamattomiin käsiin, vaikka ihminen olisi kuinka varteenotettava muutoin. Eroahdistus ja muut tapakoulutusta vaativat asiat ei liene positiivinen lisä kaiken huipuksi, koiralle joka alkaa olla mukavasti esiteini-iässä ja koettelee rajojaan.

Positiivista kuitenkin on se, ettei 7kk ikäinen koiranuorukainen pienine ongelmineen ole yhtä houkutteleva heräteostos, kuin suloinen pentu joka vasta vaihtaa neulanteräviä maitohampaitaan. Sisäsiisteys ja monet muut jo opitut taidot on myös iso helpotus - ihan näin omastakin näkökulmasta. Rehellisesti sanottuna hiukan hirvitti ajatus, että Lotan (joka itsekin koettelee rajojaan ja tuhmailee minkä kerkeää) veli saapuu laumaan ja tuo oman kipinänsä tulenarkaan paimenten risukasaan.
Ihmeen hyvin Rene on kuitenkin sujahtanut takaisin laumaan. Veera tykkää pennusta kovasti, ja voisi ilmeisesti vaihtaa Renen Lottaan. Muut vähät välittävät uudesta ärsyttävästä kakarasta. Korkeintaan huolettaa että tuliko se nyt syömään muiden ruuat..

Päivitin Reneen liittyvistä asioista facebookkiini jo ennen kun haimme sen, ja hakupäivänä olin saanut jo kaksi yhteydenottoa Reneen liittyen. Nyt pari päivää myöhemmin yhteydenottoja on tullut reilusti lisää. Ilokseni pari vaikuttaa ihan potentiaaliselta, ja se antaa toivoa ettei tämä hieman hankalamman puoleinen kullanmuru jää meille pyörimään. Toivon kovasti että Rene löytää pysyvän kodin pikaisesti, sillä tämä on selvästi yhden ihmisen koira, ja halajaa päästä tekemään yhdessä oman ihmisensä kanssa. Rene onkin pentueen motivoitunein työskentelijä, ja hieman etäisemmästä luonteestaan huolimatta varsinainen kainalokoira omille ihmisilleen. 

Tietoa Renestä saa jakaa tutuille ihmisille. Yhteyden saa parhaiten sähköpostitse kosketushairio@gmail.com tai fb:ssä Mosse Manninen-profiilin kautta.

K U V I A

Harvemmin tulee laitettua kuvia mihinkään, joten nyt ajattelin tuupata tänne kunnon koirakuvapläjäyksen menneeltä vuodelta. Pahoittelen kuvien laatua, vanha järkkärini ei oikein jaksa ruksuttaa mukana jos valaistus on vähänkään huonompi.

Ps. Kuvat saat suuremmaksi klikkaamalla niitä!

MARRASKUU -17

Keiju oli viime vuonna niin hienossa kunnossa! ♥

Miten musta tuntuu et Veera "pikkusen" yliarvioi pompun tarpeen?

JOULUKUU -17

Edellistalvena tekemäni takki, jonka ansiosta päädyimme yhteen puolisoni kanssa :D

TAMMIKUU -18

Muistuu mieleen eräs kohtaus Leijonakuninkaasta..

HELMIKUU -18

Haalarin prototyyppi oli ilmeisen hyvä, sillä Frida rallitti ensimmäistä kertaa koko talvena!

MAALISKUU -18

Vähän vähemmän onnistunut ryhmäkuva XD

HUHTIKUU -18

Keiju 25kg ja Mini 1,5kg, molemmat 2v. Hyvät kamut, vaikkei ilmeistä uskoisi :D

TOUKOKUU -18

Viimeiset kuvat Veeran ihanasta turkista ennen jokakesäistä parturointia.

Ällösöpöt rusettikuvat ennen Loimun turkin ajelua.

ELOKUU -18

Veera 3v, Lotta 5kk, Keiju, Mini ja Pöppö 2v, Frida 8v. ja Loimu n. 7v.

Kuivan kesän orava :I

SYYSKUU -18

LOKAKUU -18

Lotta 6,5kk. Käytiin Pyhäjärvellä vaeltamassa.

Siinä taisi olla parhaat palat. Laitoin tällä kertaa vaan järkkärikuvia muutamaa kännyräpsyä lukuunottamatta. Muuten olisi tullut kiinanmuurin pituinen postaus pelkistä puhelimella otetuista kuvista :D Jätin myös pois kaikki sijaiskotipentueen kuvat, Lotan pentukuvia voi katsella edellisestä postauksesta. Huomaa hyvin ettei oo tullut kuvailtua juuri muita koiria kesäkuun ja elokuun välillä, kun on pitänyt niin kiirettä kakaroiden kanssa..