Kauniita unia vaaleanpunainen pentu ♥

En keksi mitään pohjustusta tähän surulliseen uutiseen, joten käyn suoraan asiaan.

Lotan yksi veljistä lopetettiin viime tiistaina, vajaan 8kk iässä. Pennulla oli hyvin kivulias lonkkadysplasia, ja lopetuspäätös tehtiin jo ennen lonkkien kuvaamista mikäli sieltä paljastuisi selkeä syy koiran kipuoireisiin ja epäpuhtaaseen liikkeeseen. 

Ja ilmiselväähän se oli, miksi koiraan sattui.

Rene, Keiju, enkelipentu, Lotta ja Veera

Kyseinen pentu oli meillä hoidossa viime viikolla reilun viikon verran, ja tovin koiran touhuja seuratessani ja verratessani sitä kahteen sisarukseen; meidän Lottaan ja kotia etsivään veljeensä Reneen, varmistuimme siitä että koirassa on joku pahasti pielessä eikä kyseessä voi olla vain kasvukivut tai närästyksestä johtuva vatsakipu. Pennun omistaja varasi heti ajan eläinlääkärille ja lupasin tulla mukaan tueksi mikäli vain pääsin. Ja onneksi pääsinkin, sillä kuten arvelimme, pentu lopetettiin samalla nukutuksella.

Ahkeran painimisen jälkeen on hyvä nukkua. Samikset <3

Kokemus kyseisestä eläinlääkärireissusta oli raskas monellakin tavalla. Pyrin olemaan ystäväni, koiran omistajan, tukena kuten lupasin, vaikka olin valtavan surullinen "kasvattini" kivuista sekä ennen kaikkea siitä, että ystäväni nuori koira - joka on minulta lähtöisin - on rikki ja joudutaan lopettamaan. Kiitin ja kiitän edelleen ystävääni siitä, että hän oli jo pentua harkitessaan varautunut siihen ettei näistä pennuista voida tietää mitä sutta ja sekundaa ne ovat ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Näin luuston tilanne ei tullut yllätyksenä ja uutinen oli hieman helpompi ottaa vastaan, vaikka eihän se surua poista.

Lisäksi, koska eläinlääkäriaika oli varattu Evidensialle, josta en niinkään ketjuna pidä, arvioin tutkimusten ja asiakaspalvelun sujumista melko kriittisesti. Alkuun olin ilahtunut siitä että hoitaja kirjasi tarkkaan ylös kaikki oireet, jonka jälkeen vasta ryhtyi kopeloimaan koiraa. Missään vaiheessa ei tullut tyhmä olo, kuten usein olen tuntenut isommilla klinikoilla käydessäni, sillä usein henkilökunta tuntuu puhuvan asiakkailleen kuin vähä-älyisille. Tämä on siis oma kokemukseni.

V.pun pentu ja meidän "kaikkia vihaava" Loimu

Kun hoitaja alkoi tutkimaan pentua, hän taivutteli ja venytti takaraajoja ja huonommaksi tunnistamamme jalkahan ei taipunut eikä venynyt. Vastakkaista jalkaa venytettäessä tuli voimakas kipureaktio, joka johtui varmasti siitä että koira on joutunut varomaan toista jalkaansa ja parempi jalka on siitä kipeytynyt.
Tämän jälkeen hoitaja rauhoitti koiran ja siirryimme röntgenhuoneeseen, johon jäimme odottamaan kuvien ottamista. Kun koira oli syvässä unessa, siirryimme odottamaan aulaan. Kuvien ottamisessa menisi kuulemma n. puoli tuntia, ja meitä melkein kehotettiin lähtemään muualle siksi aikaa. Ei mennyt kuitenkaan kuin vajaa vartti, kun meidät pyydettiin huoneeseen. Tietokoneen ruudulla näky oli lohduton. Hoitaja lähti katsomaan kuvia paremmalta tietokoneelta (ja keskustelemaan lääkärin kanssa?) ja jäimme itse katselemaan kuvia. Oma diagnoosini lonkista oli D/E, eli kumpikin puoli oli kaukana terveestä, toisen ollessa todella pahan näköinen.
Lääkäriä saimme odottaa kauan. Jossain vaiheessa hoitaja tuli huikkaamaan ovelle että lääkäri saapuisi ihan pian. Ymmärrän että on kiireitä, mutta oli silti todella ikävää odotella pöydällä nukkuvan koiran kanssa, kun kaikki tiedettiin jo lopputulos - koira lopetettaisiin.

Sisaruskolmikko vielä yhdessä </3

Kun lääkäri vihdoin saapui, hän kommentoi ensimmäisenä että nähtiin varmaan itse että mikä on tilanne. Itkuinen ystäväni vahvisti jälleen päätöksen lopetuksesta, ja kysyi lääkärin arviota lonkista. Ei tullut kuin ympäripyöreää soperrusta siitä ettei lonkat ole tiiviit. Itse kommentoin että on kyllä todella pahan näköiset, kun ei ole maljat eikä reisiluunpäätkään siistin muotoiset eikä symmetriset. Koiran omistaja sanoi kysyvästi arviomme D/E johon lääkäri ei sanonut juuta eikä jaata.

Meni taas tovi ennen kun hoitaja tuli lopettamaan koiraa. Odotellessamme muistelimme koiraa ja puhuimme paljon muista aiheista, jotta suru pysyisi vielä hetken kasassa. 

Lopetus oli rauhallinen ja surun lisäksi vallitseva tunne oli suuri helpotus - niin itselläni kuin koiran omistajallakin. Nyt ei pentuun enää satu. Katselimme uurnakatalogia ja ystäväni valitsi uurnan. Hyvästelimme rakkaan koiran ja juttelimme vielä tovin ennen kun poistuimme aulaan.

Tunnin kotimatkalla olin mietteissäni ja muistelin tätä koko tapahtumien sarjaa. Kun meille kesäkuussa tuli viisi onnetonta rimpulapentua, joista kasvoi kun kasvoikin ihan nätin näköisiä ja koiramaisia koiria, joiden koirakansalaisuus alkaa kullakin sujua hiljalleen oikeen kivasti. Nyt oli yksi sisarus vähemmän. Nyt ei ollut enää sitä pentua, jonka kasvua ja kehitystä saisin seurata parhaiten Lotan (ja Renen) lisäksi. Ystäväni menetti jo toisen koiran lyhyen ajan sisään. Koiran menetys kosketti ystäväni ja hänen perheensä lisäksi myös omaa perhettäni ja ystäviämme.

Nyt kaipuun, surun ja helpotuksen tunteen lisäksi mielessä painaa huoli. Huoli muista pennuista. 

Onko tämä lonkkavikainen pentu ollut se käänteinen lottovoitto, onko kaikki pennut perimästään lähtien rikki ja/vai onko aliravitsemus vaikuttanut luustoon, ja jos niin kuinka paljon. Kysymyksiä, kysymyksiä. Aika näyttää.
Lotta on tarkoitus luustokuvata, mutta suunnittelen tekeväni sen vasta kahden vuoden iässä mikäli aiemmin ei tule oireita. Ja kannustan myös sisarusten omistajia kuvaamaan pennut, ennemmin kuin myöhemmin jos vain mahdollista. Onneksi muut ovat kuulemani ja näkemäni perusteella vaikuttaneet terveiltä.

Onneksi enkelipentu tuli meille hoitoon ja saimme viettää sen kanssa aikaa. Oli myös mukava seurata kolmikkoa yhdessä. Sairas pentu sai leikkiä sisarustensa kanssa sydämensä kyllyydestä, joka kipulääkityksen voimin onnistui. Nyt jäämme toiveikkain mielin katsomaan tulevaa.

Kiitos vaaleanpunaisen pennun omistajalle, ystävälleni, siitä että ymmärsi pennun kivut ja päästi koiran sateenkaarisillalle vailla kipuja. Parempaa kotia en olisi voinut kyseiselle pennulle toivoa ♥

Tästä postauksesta tuli pidempi paapatus kuin suunnittelin, joten muut kuulumiset saavat jäädä toiseen kertaan. Tarkoitus oli laitella myös vähän iloisempia aiheita, nimittäin meidän treenisuunnitelmia ja -videoita, lauman (joka on ollut viime aikoina up to 8 koiraa) yhteiseloa ja sen sellaista. Mutta siitä lisää myöhemmin!