Mikä ihmeen "Lotta ja team (kodittomat) pojat" ?

Otsikonmukaisen tittelin tietää useimmat niistä, jotka tämän kyseisen pennun kuulumisia seurasivat. Niille jotka eivät tiedä mistä puhutaan; kyseessä on siis sekarotuinen pentue, jonka otin meille sijaiskotiin juhannuksen tienoilla.

Tuskin valehtelen, jos väitän että sadat ihmiset kiinnostuivat näistä pennuista ja seurasivat niiden elämää somen kautta. Eikä ihme, onhan niiden tarina hieman poikkeuksellinen ja ikävä. Asiat kääntyivät kuitenkin parhain päin ja pennuista vaikuttaisi kasvavan oikein hienoja koirakansalaisia!

Pennuista tuli todella paljon kyselyitä, siis muutenkin kuin kodintarjoamismielessä, joten ajattelin kirjoittaa jonkinlaisen tiivistelmän siitä, mikä pentueen tarina oikein on. 

Lähdetään siis liikkeelle aivan alusta. Ennen juhannusta kuulin tutulta 12 viikkoisesta vahinkopentueesta, joka olisi saatava heti pois silloisesta paikastaan. Pentujen emän omistaja ei voisi pitää pentuja enää hetkeäkään, ja toinen vaihtoehto olisi lopetus. Sain tietää että pentuja on kuusi, joista yksi lähtisi uuteen kotiin ja viisi olisi vielä paikkaa vailla. En tiennyt edes pentujen sukupuolia, tai missä kunnossa ne ovat. Alustavan tiedon mukaan ne olivat olleet vähällä ruualla, mutta terveen oloisia. 

Pentujen emä oli paperiton belgianpaimenkoira. Isästä ei tietoakaan, sillä vahinkoastuminen oli tapahtunut kiimaisen nartun ollessa hoidossa. Nartun omistajalle ei edes kerrottu vahingon tapahtuneen.
Näillä tiedoilla lupauduin auttamaan, ja pennut haettiin meille kotiin seuraavana päivänä. Pennut olivat päivää vaille 12 viikon ikäisiä, hirvittävän pieniä, aliravittuja, matoisia ja arkoja. Pennuista suurin painoi hieman yli 3 kiloa, muut alle 3 kilon. Jos pentujen syntymäpäivä ja vahinkoastumisen ajankohta ei olisi ollut tarkkaan tiedossa, en olisi uskonut niitä 12 viikkoisiksi, vaan olisin arvioinut pennut niukin naukin 8 viikon ikäisiksi. Tätä sanoivat monet muutkin koiraharrastajat. Eräs kasvattaja epäili, että pennut olisivat syntyneet ennenaikaisesti. Tämäkin luulo osottautui kuitenkin vääräksi, sillä mm. hampaiden vaihto alkoi sopivaan aikaan oikean iän kanssa. 

Vaikka pennut olivat pieniä, ja alkuun väsyneitä ja oudon epäpentumaisia, ne kasvoivat ja kehittyivät tasaiseen tahtiin. Jo ensimmäisen viikon aikana pennut saivat keskimäärin kilon lisää painoa. Riittävän ja oikeanlaisen ravinnon myötä pennut myös piristyivät ja alkoivat olla aktiivisempia, sellaisia kuin koiranpentujen pitäisi olla. Pennut käytettiin eläinlääkärillä pentutarkastuksessa, rokotuksilla ja sirutuksessa. Eläinlääkärikin arvioi pennut perusterveiksi ja kaikki oli muutenkin ok. Hänestä uusiin koteihin luovuttamiselle ei ollut estettä, mutta ei olisi pahitteeksi jos pennut saavat vielä toisen tuhdin matokuurin ja vahvistua yhdessä ennen uusiin koteihin muuttamista. Alkoi pentujen ahkera sosiaalistaminen ja kouluttaminen, jotta pennut olisivat mahdollisimman pian mahdollisimman reippaita muuttaessaan uusiin koteihin.

Kun ensimmäinen viikko pentujen kanssa oli kulunut, kävin ankaraa taistelua itseni kanssa. Olin nimittäin lopen rakastunut yhteen pennuista. Siihen ainoaan narttupentuun. Yritin väittää itselleni ja muille, etten tästä pennusta pitäisi sen enempää kuin muistakaan, sillä olimme, perin juurin, päättänyt ettei näistä pennuista voida pitää yhtäkään. Jo ensimmäisenä päivänä pistin merkille tämän pennun miellyttävän olemuksen, mutta keskityin huomaamaan ainoastaan sen rumat korvat. "Onneksi sillä ei ole tuon oranssin pennun korvia, muuten voisin siitä tykätäkkin." Koitin väittää itselleni. Ei kulunut montaakaan päivää, kun olin jo aivan myyty tuolle pennulle. Sillä oli poikkeuksellinen keskittymiskyky ikäisekseen pennuksi, ja se oli sopivan itsenäinen mutta kuitenkin hyvin kiinnostunut viettämään aikaa ihmisten kanssa. Se oli myös kaikkein koirasosiaalisin, joka olisi erittäin tärkeä ominaisuus, kun taloudessa on jo entuudestaan useita koiria.
Pian huomasin saavani tuimia katseita puolisoltani, kun sylittelin tätä kyseistä pentua hieman, vain hieman enemmän kuin muita. Yritin edelleen vakuuttaa itselleni, ettei tämä ole hyvä pentu meille, eikä sitä todellakaan voitaisi pitää.

Pentujen ollessa n. 14 viikkoisia, löysin itseni itkemästä jo ties monetta kertaa, kun sain yhteydenottoja - siitä narttupennusta. Tajusin vältteleväni sen hyvien puolien kertomista kyselijöille, en laittanut sen söpöimpiä kuvia myynti-ilmoituksiin enkä nukkunut yökausiin, kun pyöritin päässäni tätä pentua. "Voisiko sen sittenkin pitää? Olisiko se itsekästä, kun puoliso ei kuitenkaan halua toista belgi(mix)ä? Mitä jos myyn tämän uuteen kotiin, ja kadun myöhemmin?" Lukemattomat ristiriitaiset ajatukset seilasivat päässäni. Aloin varovasti kysellä kumppaniltani, mitä hän on mieltä tästä pennusta. Hänestä se oli söpö ja kiva pentu, mutta painotti etten saisi rakastua siihen, sillä sitä ei pidettäisi.
Taistelin ajatuksen kanssa, josko vain päättäisin että pentu jää. Puolisoni ei tarvitsisi sen hoitoon osallistua, jos ei halua. Päätin kuitenkin, että jos en saa kumppanini päätä kääntymään, en voisi pentua pitää. En asettaisi sekä suhdettamme tilanteeseen, jossa pentuparka aiheuttaisi kitkaa.

Onnekseni puolisoni mieli muuttui. Hitaasti, enkä tiedä kääntyikö pää taivutteluni takia, vai sen takia että pentu vaan loisti upeudellaan niin räikeästi, ettei vastahakoinen puolisonikaan voinut vastustaa sitä. 

Niin Lotta ui sydämiin, ja meidän perheeseen. Se sai luvan jäädä sillä ehdolla, että uusi koti etsittäisiin myöhemmin mikäli pentu aiheuttaisi ongelmia muun lauman suhteen. Toistaiseksi, nyt Lotan ollessa lähes 7kk ikäinen, kaikki on sujunut enemmän kuin hienosti. En kuitenkaan uskalla aivan huokaista helpotuksesta, mutta olen erittäin toiveikas. Tässä saattaa olla elämäni koira, ja olen mahdottoman onnellinen siitä, että se sai jäädä. Ja erityisen onnelliseksi minut tekee se, että puolisonikin rakastaa tuota pientä riiviötä aivan yhtä paljon kuin minäkin. Lotta sai myös kunniatehtävän toimia kosintani toimittajana <3

Takaisin muihin pentuihin.

Pennuista isokokoisin lähti 13 viikon iässä uuteen kotiin, hyvän ystäväni luokse. Hän tottakai madotti pennun uudelleen ja käytti rokotuksilla asianmukaisesti, ja pentu on kasvanut hienosti. Tapaamme pentua silloin tällöin, ja on ollut ihanaa päästä seuraamaan sen kuulumisia läheltä!

Seuraava pennuista löysi uuden kotinsa n. 18 viikon iässä. Kyseinen pentu lähti kauas, ja olimme alkuun todella huolissamme ja harmissamme siitä, ettemme todennäköisesti näkisi pentua enää. Olen kuitenkin saanut tasaisesti kuulumisia tästäkin pennusta, ja sekin voi erittäin hyvin. Kyseinen pentu on kasvanut pentueen suurimmaksi, ollen reilun 6kk iässä n. 16,5kg/56cm! (Vert. Lotta, 10kg/49cm)

Kolmas pennuista lähti lyhyen matkan päähän koeajalle 20 viikon iässä. Sitä ollaan nähty useampaan otteeseen koeajan aikana, ja pienistä ongelmista huolimatta pentu on ollut rakastettu ja vaikeuksien voittamiseksi tehdään jatkuvasti töitä. Koeajan päätyttyä pentu siirtyi virallisesti uudelle omistajalleen. Kuulumisia vaihdetaan edelleen hyvin tiuhaan ja Lotta pääsee leikkimään veljensä kanssa melko usein. 

Viimeinen kotia vailla ollut pentu muutti uuteen kotiinsa pian edellisen jälkeen. Tämäkin pentu lähti kauas, ja harmistuimme taas siitä ettemme taida nähdä tätä hurmaavaa koiraa enää. Pentu löysi kuitenkin juuri oikean kodin, ja meitä ilahduttaa tieto siitä että koira voi hyvin ja on onnellinen. Aivan kuten muidenkin pentujen kohdalla! Tämä kyseinen pentu oli pentueen epäluuloisin ja se reagoi aggressiolla melko herkästi epämiellyttäviin asioihin, joten epäilin alusta lähtien että löytääkö se omaa kotia ollenkaan. Olipa onni, että koirasusikokenut koiraharrastaja otti yhteyttä ja kyseinen pentu pääsi kotiin, jossa ymmärretään sen epäluuloisuutta ja osataan antaa aikaa uusiin asioihin tottumiselle.

Päivitys viimeisen uroksen tilanteeseen:

Pentu palasi meille oltuaan n. 2kk lupaavan tuntuisessa kodissa. Koira oli palautuessaan hyvässä kunnossa, mutta eroahdisteinen ja käytökseltään hyvin samankaltainen kuin ennen lähtöäänkin. Nyt etsimme pennulle sitä oikeaa, loppuelämän kotia, jossa sitä ymmärretään ja osataan tukea riittävästi, jolloin siitä kasvaa varmasti mitä hienoin koirakansalainen.

Lotta 6,5kk

Kaiken kaikkiaan kokemus näistä pennuista oli erittäin palkitseva, opettava ja raskaskin. Huoli ja murhe pennuista tulee olemaan varmaan niiden eliniän mittainen, vaikka luotankin että ne ovat löytäneet hyvät ja pysyvät kodit - ja mikäli siihen tulisi muutoksia, uskon että saan tietää pentujen tulevaisuudesta jatkossakin. Lotan kanssa työskentely jatkuu hamaan tulevaisuuteen, ja onneksi ainakin kahta muutakin pentua tulee tavattua silloin tällöin. Jännittävää nähdä, millaisia koiria näistä tulee aikuisena!

Yritän parhaani mukaan päivitellä edes ympäripyöreästi Lotan veljien kuulumisia muiden tekstien ohessa. Saa myös laitella viestiä perään, jos jokin asia jäi mietityttämään :)

--------

Päivitys tähän tekstiin on jäänyt tekemättä kauan aikaa sitten, mutta blogin uusista teksteistä voikin lukea että 3/5 pennuista on saateltu sateenkaarisillalle, mukaanlukien meidän rakkain Lotta. 

Uusiin koteihin lähteneiden pentujen kanssa ei asiat sujuneet niin hyvin kuin olisi toivonut. Luustot oli rikki, oli käytöshäiriötä ja hankaluuksia yhden uuden omistajan kanssa siinä määrin, että pitkien taisteluiden jälkeen kävimme hakemassa punaisen pennun takaisin meille.
En kirjoita sen kummemmin näistä asioista tähän postaukseen, vaan niistä on luettavissa lisää uudemmista julkaisuista.